
Asuimme Annapoliksessa aivan sen vanhassa keskustassa, mutta suurimman osan ajasta olimme sukulaisten talolla esikaupunkialueella. Silti ehdin muutamana päivänä kierrellä ihailemassa keskustan kolonialaistyylisiä taloja. Hyvin paljon punatiiltä, mutta myös yksinkertaisia, selkeitä puutaloja.

Sää oli yllättävän lämmin, jopa vähän huolestuttavan lämmin, ottaen huomioon että vierailumme osui joulun aikaan. Hurrikaaniin oli varauduttu täälläkin, siellä täällä oli talojen vierellä edelleen hiekkasäkkejä. Miehen siskon talolla olivat olleet sähköt poikki pari päivää, ja naapurustossa oli kaatunut puita, mutta muuten he säilyivät isommitta vahingoitta.

>
Annapoliksella on suhteellisen pitkä historia, se on perustettu vuonna 1649. 1700-luvun jälkipuoliskolla sen historiaan liittyy murheellisiakin seikkoja, se oli tuolloin yksi Amerikan isoista orjasatamista. Tuohon aikaan joka neljännessä Annapoliksen talossa työskenteli vähintään yksi orja. Kuka muistaa televisiosarjan Juuret? Kunta Kintekin saapui orjalaivalla juuri Annapoliksen kaupunkiin.



Kaupungissa oli useita vanhoja, viehättäviä bed and breakfast -paikkoja, niistä yksi seuraavassa kuvassa.

While in Annapolis, we stayed right in the middle of the old city center, though a lot of the time was spent a little further out with relatives. Still, I had some time to walk around and photograph the colonial style buildings. A lot of red brick, but also beautiful, colorful wooden houses.
The weather was surprisingly warm, even a little scarily so, considering it was Christmas time. There were still sandbags here and there next to the houses, after the hurricane.
Annapolis has a relatively long history, it was founded in 1649. Reading about its history, I also found out about its slave past. At the second half of 18th century, a large number of slave boats arrived here. At that time, one fourth of Annapolis households had at least one slave working for them. Do you remember the TV series Roots? Kunta Kinte arrived in Annapolis too, on one of the slave boats.
11 comments
Trackback e pingback
No trackback or pingback available for this article











Kaunista!
Olihan siellä, näki että kaupungista ja sen taloista pidetään hyvää huolta.
I-ha-ni-a taloja! Voih, oliskohan tuo seuraava matkakohde. Todella siistin näköistä myös.
Joo, tuolla on ilmeisesti myös aika tarkat säännöt talojen ulkoasuista ja niiden edustan siisteydestä, ilmeisesti jo pitkän historian vuoksi.
Kiitos näistä kuvista! Ihana päästä nojatuolimatkalle noihin ihaniin maisemiin.
Ole hyvä vaan! Kiva kun kommentoit.
Valtavan viehättävä, ihana kaupunki. Pidän tällaisista tiiviisti rakennetuista kujista ja sievistä taloista. Historian voi todella aistia jo näistä kuvista. Kiitos.
Talot olivat tosiaan ihan vieretysten, mikä toi kujille ihan oman tunnelmansa.
Aivan valtavan viehättäviä nuo tiilipintaiset kadut!
Oli ne jänniä tosiaan.. piti vähän katsella mihin astuu ettei nilkkaansa nyrjäyttänyt, varsinkin jos kamera oli silmillä
Ihan yhtä kaunista kuin muistinkin! Kiva oli nähdä kuvia hieman syrjemmästäkin.